Kirjaston lukukoirat/Reading dogs

Käpy ja Kisu ovat toimineet Iisalmen kaupungin kirjaston lukukoirina jo kaksi lukuvuotta eli syksystä 2015 saakka. Kirjasto aloitti toiminnan Lukukoira kuuntelee ja vinkkaa -hankkeen myötä. Hankkeen tavoitteena oli tukea lasten ja nuorten lukuharrastusta ja lukemisen edistämistä ja saada kokemusta toiminnasta ja vaikutuksesta. Hanke onnistui erinomaisesti, joten kirjasto päätti vakiinnuttaa toiminnan. Näin Kisusta ja Käpystä tuli kaupungin uusia työntekijöitä. Kisu ja Käpy päätyivät kyseiseen toimintaan, koska olivat toimineet jo kaverikoirina ennen hanketta. Molemmat ovat erinomaisesti soveltuvia tehtäväänsä ja tyytyväisiä Iisalmen kaupungin kirjastoon työnantajana.

Syksyllä 2017 Kisu luovutti virkansa Chiaralle. Chiara otti työn vastaan erinomaisesti ja oppi heti ensimmäisen kerran jälkeen sen, mistä lukukoiran tehtävässä on kyse. Käpyn ollessa pentulomalla Chiara toimi myös Käpyn tuuraajana. Käpy sai huhtikuussa 2018 Kennelpiirin tunnustuksen lukukoiran työstään, kun Käpy valittiin vuoden koiraksi 2018.

The Finnish Kennel Club started reading dog activities in Finland in 2017. Everyone joining the activities receives the same basic level training.