akita

Millainen koira on akita?

Karvanlähdön toinen harjaus ja karvaa riittää...
Karvanlähdön toinen harjaus ja karvaa riittää…

Kuten Akita ry:n sivuilla mainitaan,  akita ei ole jokaisen perheen koira. Ennen kuin päätät hankkia akitan, tutustu aikuisiin koiriin varmistuaksesi, että rotu sopii sinulle. Akita on voimakasluonteinen, mutta oikein kasvatettuna aivan ihana koira. Olisi hyvä jos sinulla on jonkinlaista kokemusta koirista ennen akitan hankkimista. Huolellinen valmistautuminen auttaa sinua kasvattamaan pennusta tasapainoisen perheenjäsenen. Akita on erityisesti pentuna hyvin suloinen. Siitä kasvaa kuitenkin suuri ja vaativa koira.  Toisaalta akita on vähään tyytyväinen – se pitää lenkkeilystä, mutta ei vaadi päivittäisiä kymmenien kilometrien kävelyjä. Se viihtyy aikuisena ulkona pakkaskeleilläkin, kunhan sillä on tuulenpitävä koppi ja riittävän suuri tarha. Suurena koirana se ei kuitenkaan esimerkiksi sovellu pienten lasten lenkitettäväksi ja omistajan on muutenkin tunnettava vastuunsa koiran suhteen. Hyvin kasvatettu ja käyttäytyvä koira on omistajalleen ilo ja ylpeys. Turkinhoidon osalta akita on melko helppo rotu. Harjaus sopivin väliajoin ja pesu muutaman kerran vuodessa riittää. Akita kuuluu kuitenkin rotuihin, jotka vaihtavat karvaa pari kertaa vuodessa ja silloin karvaa irtoaa tuppoina! Jos et siedä yhtään koirankarvaa kodissasi tai vaatteissasi, ei akita ole sinulle sopiva rotu.

Akita ei rotuna ole sen sairaampi kuin mikään muukaan rotu. Suurin osa akitoista elää terveen ja normaalin pituisen elämän. Akitalla kuitenkin esiintyy keskimääräistä selvästi enemmän autoimmuunisairauksia kuten SA ja UDS. Nämä sairaudet ovat levinneet koko maailman akitapopulaatioon, eikä näistä sairauksista täysin vapaita linjoja ole olemassa. Rotu on lukumäärällisesti niin pieni, että sairauden kitkeminen pois rodusta sulkemalla mahdolliset kantajat pois jalostuskäytöstä, on mahdotonta. Autoimmuunisairauksiin ja muihin immuunijärjestelmän ongelmiin tulee suhtautua kuitenkin vakavasti. Roduilla, joissa geneettinen monimuotoisuus on vähentynyt, ensimmäisiä ongelmia ovat olleet juuri  immuunijärjestelmän häiriöt.

Tutustu hyvin akitan terveyteen lukemalla sairauksista etukäteen. Lisätietoa saat myös Suomen Nihonken ry:n sivuilta.

Akitojen JOT eli Jalostuksen tavoiteohjelman akitoille 2014-2017.

Rotumääritelmä

AKITA nro 255 FCI:n ryhmä 5 (Pystykorvat ja alkukantaiset tyypit)

(hyväksytty FCI 16.7.92, käännös SKL-FKK 23.11.94)
Alkuperämaa: Japani
KÄYTTÖTARKOITUS: Seurakoira

YLEISVAIKUTELMA: Suurikokoinen, vankka, tasapainoinen ja voimakasrakenteinen koira, jonka sukupuolten tunnusmerkit ovat selvästi erottuvat; erittäin ylväs ja vaatimattoman omanarvontuntoinen; vahva ja kestävä.

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Säkäkorkeuden suhde rungon pituuteen (mitattuna olkanivelestä istuinluun kärkeen) on 10:11, mutta nartut ovat rungoltaan hieman uroksia pidempiä.

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Rauhallinen, uskollinen, oppivainen ja vastaanottavainen.

PÄÄ:
Kallo-osa: Kooltaan suhteessa runkoon. Otsa leveä ja otsauurre selvä, ei ryppyjä.
Otsapenger: Selvästi havaittava.
Kirsu: Suuri ja musta. Lihanvärinen kirsu on sallittu valkoisilla koirilla.
Kuono-osa: Kohtuullisen pitkä ja vahva, tyvestään leveä, kapeneva, muttei suippo. Kuononselkä suora.
Huulet: Tiiviit.
Hampaat / Purenta: Vahvat hampaat. Leikkaava purenta.
Posket: Kohtuullisen kehittyneet.
Silmät: Melko pienet, yläviistoon kääntyneen silmän ulkokulman ansiosta lähes kolmionmuotoiset, melko etäällä toisistaan; tummanruskeat, mitä tummemmat, sitä parempi.
Korvat: Melko pienet, paksut, kolmionmuotoiset, kärjistään hieman pyöristyneet, melko etäällä toisistaan, pystyt ja eteenpäin kallistuneet.
Kaula: Paksu ja lihaksikas, ei löysää kaulanahkaa, suhteessa pään kokoon.

RUNKO:
Selkä: Suora ja vahva.
Lanne: Leveä ja lihaksikas.
Rintakehä: Syvä, eturinta on hyvin kehittynyt ja kylkiluut kohtuullisen kaarevat.
Alalinja ja vatsa: Vatsalinja selväsi ylösvetäytynyt.
Häntä: Ylös kiinnittynyt, paksu ja tarmokkaasti selän päälle kiertynyt; alas vedettynä hännänpää ulottuu lähes kintereeseen.

RAAJAT:
ETURAAJAT:
Lavat: Melko viistot ja kohtuullisen kehittyneet.
Kyynärpäät: Rungonmyötäiset.
Kyynärvarret: Suorat ja vankkaluiset.
TAKARAAJAT:
Yleisvaikutelma: Hyvin kehittyneet, vahvat ja kohtuullisesti kulmautuneet.
Käpälät: Paksut, pyöreät, kaareutuneet ja tiiviit.
LIIKKEET: Joustavat ja voimakkaat.

KARVAPEITE:
Karva: Peitinkarva on karheaa ja suoraa, aluskarva pehmeää ja tiheää; lavoissa ja pakaroissa karva on hieman pitempää; hännässä karva on pitempää kuin muualla rungossa.
Väri: Punaisen kellanruskea, sesam (punaisen kellanruskea, jossa mustat karvankärjet), juovikas (brindle) ja valkoinen. Kaikissa yllämainituissa väreissä, lukuun ottamatta valkoista, tulee olla “urajiro”. (Urajiro = valkosävyistä karvaa kuonon sivuilla, poskissa, leuan ja kaulan alapuolella, rinnassa, vatsassa, hännä alapuolella ja raajojen sisäpuolella).

KOKO:
Säkäkorkeus: Urokset 67 cm, nartut 61 cm; sallittu vaihtelu +-3 cm.
VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.
Virheellinen sukupuolileima; ala- ja yläpurenta, puuttuvat hampaat; pilkullinen kieli; vaaleat silmät; lyhyt häntä; arkuus.
HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Muut kuin pystyt korvat; riippuva häntä; pitkä karva (pörröinen); musta maski; merkit valkoisella pohjalla.
HUOM: Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespusseihin

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s