Pepe

Pikkupaimenen Zephyr

11.5.1996 – 18.10.1999

 

Pikku-Pepe….olit luonamme vähän yli kolme vuotta. Saimme sinut pian Caron poismenon jälkeen. Jonotin kaupan kassalla ja mietin, minkä herkun ostaisin itselleni. Otin käteeni Pepe-patukan ja tiesin heti, että se on nimesi. Kotiin päästyäni kerroin sen sinulle.

Sinun ansiosta sain tutustua toden teolla näyttelymaailmaan, palveluskoiralajeihin ja tokoon. Vajaan vuoden iässä sinulle tuli paha ripuli. Sari tutki sinut ja otti verinäytteet. Lääkkeet eivät auttaneet tuloksia odotellessa. Parin viikon päästä sain kirjekuoren verituloksista kotiini. Huomasin, että pari arvoa ei ollut viitearvoilla. Soitin Sarille ja kerroin, että TLI oli todella alhainen. Sari oli hetken hiljaa ja pyysi tarkistamaan. Olin katsonut tulokset oikein. Sari kertoi, että Pepellä on haiman vajaatoiminta. Saimme heti lääkkeet ja ripuli helpottui alussa. Jauheen muodossa olevan lääkkeen rinnalla kokeilimme tuoretta haimaa. Saimme sitä suoraan teurastamolta. Tämä auttoi sinua huomattavasti paremmin. Reilun kahden vuoden ajan sinulla oli hyvin vaihtelevia jaksoja. Tottelevaisuudessa nousimme aika nopeasti avoimeen luokkaan ja näyttelyssä kävimme Tanskassa ja Virossa saakka. Palveluskoiralajeista viesti oli sinulle mukavinta.

Kuitenkin olimme huolissamme sinusta. Muutuit vieraita kohtaan epäileväksi ja olit usein peloissasi tuolin takana. Yritimme koulutuksen kautta löytää ratkaisua pelkoihisi ja epävarmuuteesi. Mutta muistelin pentuaikaasi ja totesin, että olit muuttunut. Sinulla ei ollut hyvä olla. Kun lääkkeet eivät tepsineet, menit usein sängyn alle. Silloin tiesin, että meidän oli tehtävä ratkaisu puolestasi. Haiman vajaatoimintaa emme saaneet koko aikana kuriin, vaan kärsit jatkuvasta ripulista. Perheeseemme syntyi esikoinen ja sait tutustua Eliakseen ja Elias sinuun. Lokakuun 18. päivä vuonna 1999 päästimme sinut juoksemaan Caron luokse ilman kipuja. En koskaan elämässäni ole kokenut niin suurta tuskaa. Olimme edellisenä päivänä käyneet kaivamassa sinulle hautapaikan tulevan kotimme takapihalle. Seuraavana päivänä kävimme vielä Paloisvuorella ja juoksentelemassa kotimetsässä. Istuit metsikössä ja katselit oravaa, joka nakersi jotain. Heitin vielä muutaman kerran keppiä ja juoksit iloisesti perään. Sitten lähdimme viimeiselle matkalle….Hautasimme sinut suuren kiven viereen. Siskoni laittoi mukaan valokuvan sinusta ja Rinosta. Vihdoin oli koittanut vapaus ja sait ikuisen elämän ilman kipuja. Juokse Pepe ja nauti Caron kanssa keittokinkkuautosta, mikä ajaa tunnin välein koirien taivaan läpi. Olet aina lähellämme ikimetsän muistojen polulla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s