Auringonsäteet

Tarina Pohjolan Lettovillasta

Pohjola, tämä taionomainen paikka on synnyttänyt mitä ihmeellisempiä tarinoita elämästä ja sen synnystä. Paikkana se lumoaa matkaajansa kaikkina vuodenaikoina, erityisesti ruskan aikaan. Silloin Pohjola antaa itsestään parastaan ja saa seurata ruskan kauneudesta lumoutuneita vaeltajia. Pohjolan sydäntä lämmittää eniten juuri se, kun huomaa toisen onnen ja nautinnon. Siinä illan nuotion äärellä istuskellessa usein alkaakin tarinat muotoutua. Niitä on mukava kuunnella. Mutta oletko kuullut tarinaa siitä, mikä sai itse Pohjolan lumoutuneeksi? Sen nimittäin kuulet nyt…

Pohjolalle itselleen Ikimetsän alueet olivat enemmän tai vähemmän tutumpia. Useimmiten se löysi ne itse, mutta yhdelle alueelle se kulkeutui usein eläinten saattelemana. Eräänä päivänä karhu lähti viemään pentujaan alueelle, mikä tunnettiin hyvin omaleimaisesta kasvillisuudestaan. Ravinteet olivat kasveille helposti saatavilla. Pohjola huomasi heti, että tämä paikka oli todella erityinen ja kaunis. Sillä menikin tovi ennen kuin pystyi jatkamaan tutkiskelua. Paikan nimi oli letto. Pohjola vietti monta päivää letossa, ihastellen sen kauneutta ja monimuotoisuutta. Siellä se tapasi myös muita eläimiä, kuten susia, kettuja ja erilaisia lintuja kuten kotkia. Paikka oli täynnä elämää ja tarinoita. 

Pohjola oli erityisen ihastunut alueen hyvin pieneen kasviin, jonka lehti muistutti hiirenkorvaa. Hän saattoi viipyä pitkään Hiirenkorvan luona vain seuraten sen kasvua. Lähellä hiirenkorvaa pieni Pajunkissa nautti auringonsäteistä. Pajunkissan hopeiset lehdet hohtivat kuin lumikiteet. Pohjola nautti suunnattomasti kissan söpöydestä. Eräänä päivänä Pohjola huomasi jotain erikoista, sellaista, jota ei yleensä tällä korkeudella nähnyt. Tämän pienikokoisen kauneus paljastui vain katsomalla sitä aivan maan tasalta. Kyseessä oli suo-orvokki. Kasvin erikoinen Varsankaviota muistuttava kaunis lehti sai Pohjolan mielikuvituksen liikkeelle. Se näki, kuinka pienet varsat kirmasivat huolettomina auringonsäteiden säestämänä jättäen kavion jälkiä maahan. 

Alueen kasveilla oli kautta aikojen ollut myös jokin erikoinen ja tärkeä tehtävä. Vaikka osa kasveista oli myrkyllisiä, kuten kaunis yksimarjainen Sudenmarja, sen juurilla tiedettiin olevan parantavia vaikutuksia. Pohjola oli hyvin vaikuttunut kuultuaan näitä tarinoita. Mieleenpainuvin oli se, kuinka susi oli kerran pelastanut sudenmarjan avulla pienen pentunsa hengen. Leton kasveista Ketunleipä oli erityisen kaunis kukka, joka oli saanut nimensä siitä, että sen lehdet muistuttivat ketun tassunjälkiä. Erikoiseksi tämän kasvin teki se, että sen avulla saatiin tehtyä sinistä villalankaa. Pohjola oli nähnytkin näitä upeita villasukkia vaeltajien jalkoja lämmittämässä. 

Kun Pohjola oli lähdössä takaisin kotiin, se löysi Karhunruohon, joka kasvoi aivan tien vieressä. Karhunruoho oli voimakkaan tuoksuinen kasvi, jonka lehtiä ja juuria käytettiin rohtona. Pohjola tiesi, että karhunruoho oli erittäin arvokas kasvi, joka auttoi moniin vaivoihin, joten hän päätti ottaa myös sitä hieman mukaansa. Ennen kuin Pohjola pääsi kotiin, sen oli kuljettava näyttävien saniaisten keskeltä. Tämä upea kasvi oli nimeltään Kotkansiipi. Tarinat kotkansiivestä sisälsivät aina opetuksen rohkeudesta ja voimasta, joita elämässä tulisi kuljettaa mukana. Koskaan ei nimittäin voi tietää, mihin siivet kantavat.

Kun Pohjola oli kotona, se laittoi jokaisen keräämänsä kasvin kuivumaan: Hiirenkorvan, Pajunkissan, Varsankavion, Sudenmarjan, Ketunleivän, Karhunruohon ja Kotkansiiven. Pohjolan sydän täyttyi kiitollisuudesta luonnon lahjoja kohtaan. Se tiesi, että oli tärkeää käyttää kasveja ja muita luonnonantimia viisaasti ja kunnioittavasti, jotta ne säilyisivät myös tuleville sukupolville. Yksi kasvi, minkä kauneudesta Pohjola lumoutui eniten, jäi tarinan alussa mainitsematta. Se oli niin kaunis ja vaikuttava, että Pohjola ymmärsi sen vasta illalla, ettei ilman sitä olisi löytänyt muitakaan kasveja. Onneksi hän otti siitäkin muiston kotiinsa. Se oli Lettovilla.