Katselmuksessa 2018 Ikimetsä piti lipun korkealla

Asikkalassa järjestetty paimensukuisten lapinkoirien Katselmus meni kyllä Ikimetsän osalta ikimuistoisesti! Oli niin ihana nähdä teitä kaikkia ja huomata, miten paljon iloa koirat ovat tuoneet teille ja miten mahtavat kodit on jokaisella. Viikonloppu alkoi koleassa säässä ja aamupäivästä tuntui, ettei edes talvitakki riitä. Iltapäivällä piti takki heittääkin sitten pois. Sunnuntaina oli koko päivän aurinkoista ja välillä piti käydä varjossa lepäämässä.

Katselmuksen aloitti Noel kilpailunumerollaan yksi urosten pentuluokassa. Noel keskittyi upeasti kehässä juoksemiseen ja seisomiseen. Yksilöarvostelun jälkeen Noel sai nauhan ja näin olleen pääsi jatkoon. Lopulta Noel sijoittui ENSIMMÄISEKSI! Aivan huikeaa! Kiitos Sara ja Markus kun toitte pojan näytille! Iltapäivän puolella kisailua jatkoivat Iiris ja Käpy juniorhandlerissa ja Hippa narttujen pentuluokassa. Juniorhandlerissa Iiris eteni kolmen parhaan joukkoon. Siellä piti handlata kaksi jokerikoiraa, joista toinen on erittäin haasteellinen. Iiris kuitenkin handlasi tilanteen erinomaisesti. Lopulta Iiris ja Käpy sijoittuivat kolmanneksi! Kisan jälkeen Iiris antoi vielä haastattelun. Hippa pääsi narttupentujen loppukehään. Kyllä pitää antaa kunnia Hilmalle, joka on kouluttanut Hipan kehäkuntoon. Hippa “hipsutteli” pitkällä pontevalla ravilla kuin vanha tekijä ja otti seisoma-asennon kuin itsestään. Tämä upea työ palkittiin ensimmäisellä sijalla!

Sunnuntaina oli avointen luokan urosten vuoro. Hugo ja Sisu ottivat minut vastaan häntä heiluen. Pojat muistivat Iiriksen ja voi sitä pusujen määrää. Heidi, oli ilo tutustua vanhempiisi ja huomata, miten tärkeä Sisu on koko perheellenne. Saaran ja Janin pienokainen jaksoi niin nätisti olla ensimmäisessä Katselmuksessa. Onnea vielä teille! Uroksia oli 34, joten yksilöarvostelu kesti jonkin aikaa. Sekä Hugo että Sisu pääsivät jatkoon, joten jännitys kasvoi sitä mukaan, kun tuomari tiputti koiria pois. Kun kuusi urosta oli jäljellä, harmikseen Hugo tippui juuri ennen sijoituksia pois. Mutta kerrassaan huikea sijoitus noin suuresta koiramäärästä. Hugo on aivan mahtava nallekarhu. Sisu jatkoi siis jännittävää kilpailua ja kuinka ollakaan, Sisu sijoittui ensimmäiseksi. Ja kyllähän se Sisu juoksi niin upealla pitkällä ahmamaisella askeleella eteenpäin kunnon takapotkujen kera.

Oli ihana nähdä pitkästä aikaan myös Käpyn kasvattajaa Sannaa ja tutustua lopulta kasvotusten Arjaan. Näin siis livenä myös Röllin, ihana herra. Kokonaisuudessaan mahtava viikonloppua. Meidän oli valitettavasti lähdettävä suunniteltua aikaisemmin paluumatkalle, joten Käpyn yksilöarvostelu jäi nyt väliin. Mutta suuntaamme ensi vuonna sitten uuteen Katselmukseen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s