Mahtava viikonloppu 22.-23.4.2016 Joensuussa paimensukuisen lapinkoirien Katselmuksen merkeissä! Ja upeinta oli nähdä minun ihanat kermapojat, Hugo ja Halti. Miten aika voikaan mennä niin nopeaa? Pojat olivat aivan upeita. Häntä heilui molemmilla niin vimmatusti. Voi sitä riemua, kun Iiris ja Elias tulivat! Pojat muistivat selvästi, ketkä olivat pentuaikana hoitaneet heitä eniten. Päivä oli ehkä kevään vaihtelevin. Alussa aurinko paistoi ja takki tuntui välillä olevan jopa liikaa. Mutta ei aikaakaan, kun taivaalta leijaili mahtavan isoja lumihiutaleita. Tuuli kuitenkin oli kylmä ja iltapäivästä vilu tarttui. Päivän aikana oli mahtava nähdä niin suuri joukko upeita yksilöitä. Aamupäivästä olivat urokset kehässä ja iltapäivästä nartut. Hugo ja Halti saivat molemmat todella upeat arvostelut. Tuomari Laura Siljander arvosteli pennut todella perusteellisesti, ja arvostelu oli pitkä ja kattava. Urosten jälkeen oli Iiriksen ja Käpyn vuoro. Junior handlerissa oli kahdeksan osallistujaa ja Iiris handlasi Käpyn kanssa itsensä upeasti kakkossijalle. Iiris sai hienoa kokemusta ja Käpy osoitti jälleen kerran, miten hienosti se osaa käyttäytyä myös lapsen kanssa. Pipru pääsi vihdoin kehään pitkän odotuksen jälkeen. Piprun alkuryntäilyt ja haukkuminen oli vaihtunut kauniiseen käytökseen ja Pipru yllättikin minut totaalisesti. Pipru jaksoi esiintyä niin nätisti. Tuomarit ihastuivat Pipruun ja Pipru voitti narttupennut. Saimme palkinnoksi upean kuksan Paimensukuisen lapinkoiran seuran logolla. Kiitos vielä Hugo ja Halti, kun tulitte! Kyllä näki, että molemmat ovat onnellisia koiria!
